Delfiinejä

Lähtöaamu, matkanjohtaja ( J Jaanu) soitti herätyssoiton seitsemältä niin kuin olin pyytänyt. Tosin olin ollut jo puoli tuntia ylhäällä. Tein viimeiset tarkastukset matkatavaroilleni ja lähdin tekemään sen ainoan asian joka matkasta puuttui, kastautumaan Tyyneen Valtamereen. Jari oli tehnyt sen jo edellisenä päivänä minun ollessa ostoksilla, joten jouduin tekemään sen nyt yksin.

Los Angelesilaiset ovat tottuneet kaikkeen. Kukaan ei katsonut minua mitenkään ihmetellen kun kaatosateessa kävelin uimahousut jalassa pyyhe hartioilla rannalle. Matka sinne oli arvioitua pidempi – taas. Tyyni Valtameri vaikutti nimensä veroiselta katseltaessa hiekkarannan mantereen puolella. Mutta kun sitä lähti lähestymään leveän hiekkarannan halki, alkoi matala jyrinä voimistua. Ranta kaartui siten, etten ollut nähnyt, että siellä löi kunnon vaahtopäät. Vesirajassa aaltojen jyrinä oli jo sitä luokkaa, etten ollut vastaavaa kokenut. Homma näytti arvioitua kinkkisemmältä. David Hasselhoffiakaan ei näkynyt, ellei hän ollut toinen niistä juopoista jotka nukkuivat hengenpelastajan tornissa. Kahlasin varovasti syvemmälle ja aallot kirjaimellisesti kaatuivat päälleni ja olivat pyyhkäistä jalat alta vetäytyessään takaisin mereen. Pulikoin hetken hyvin varovaisesti jalat hiekassa koska en halunnut päätyä ulapalle haiden ruuaksi. Santa Monican ranta ei ole ainakaan näin syksyisin mikään lastenranta. Kahlatessani takaisin käännyin vielä katsomaan merelle ja näin kaksi delfiiniä noin viidenkymmenen metrin päässä rannasta. En ollut uskoa silmiäni. Eikä kameraakaan ollut mukana. Hetken päästä delfiinit kääntyivät takaisin avomerelle….vai olivatko ne kuitenkin haita!

Viikkoa myöhemmin luin kotimaassa, että hait olivat hyökänneet varomattoman syysuimarin kimppuun Santa Barbarassa joka on Santa Monican lähikaupunki. Uimari kuoli.



END OF THE TRAIL
Takana 5500 kilometriä.

 

Homer on my mind

Olin illalla mietiskellyt, että oli pakko päästä Universalille uudestaan. Oli jo pikkaisen kotia ikävä ja tuliaiset oli joka tapauksessa osittain hankkimatta. Parempaa paikkaa siihen ei voinut olla kuin Kwik-E-Mart. Pikku palaverin jälkeen kävi ilmi, ettei se poltellut muita ihan niin paljon. Lisäksi autolle olisi heilläkin käyttöä joten piti keksiä joku kompromissi. Hotellin respa neuvoi ”käytä julkisia, yksi bussi ja metro”. Julkisia LA:ssa? Eihän täällä niitä ole? Ei ainakaan metroa? No kyllä on ja metrokin löytyy ja lisäksi niitä oli helppo käyttää. Bussi lähti ihan hotellin kulmalta. Sillä tosin sai körötellä ihan sikapitkään. Vaihtopaikka tuli vasta viidenkymmenen minuutin kulutta ja bussi ei edes lähtenyt siltä kadulta pois jossa hyppäsin kyytiin! Viisikymmentä minuuttia yhtä katua ainakin kolmen kaupungin halki (Santa Monica, Hollywood, LA). Se ajoi myös suoraan Rodeo Driven ohi jonne olimme ostaneet pari päivää aikaisemmin kalliit bussiliput. Nyt sinne olisi päässyt 1,5 dollarilla! Vaihto metroon oli kivuton ja kätevä. Uusi 1,5 dollaria ja oltiin taas Universalilla. Mieli olisi tehnyt mennä edellisenä päivänä missatulle studiokierrokselle. Mutta otin järjen käteen. Nyt kun oli rauhassa mahdollisuus hoitaa tuliaiset, oli se tehtävä. Kiertelin aikani ja ostin jälleen säkillisen tekstiilejä. Hinnat olivat hyvin järkeviä ja kaikesta sai vielä reippaasti discounttia kun kysyi. Sesonki oli ohi ja säät huonot jo kolmatta päivää. Minun lisäkseni ei muita tukkuostajia näkynyt.

Tätä kautta tullaa kun on oikeasti asiaa.

Jälleen kauppakadulla.

Takaisin paluu kaikkien kassien kanssa oli sitten pikkuisen työläämpää. Lisäksi vedin yhden hudin eli hyppäsin vahingossa väärään bussiin joka ei ajanut Santa Monicaan asti vaan jäi LA downtowniin. No tulihan sekin nähtyä ja avuliaiden bussikuskien ja yhden sivullisen opastamana löysin oikealle pysäkille johon Santa Monicaan asti ajava bussi saapui pian.

LA downtown.

Postivaunuyrittäjä voimissaan.

Kaverit olivat minun matkustellessa pakkailleet jouskareitaan hervottomaan pahvilaatikkoon ja hoidelleet muitakin lähtöön liittyviä juoksevia asioita. Minulla oli vielä edessä matkustamisen tuskallisin vaihe eli kaiken survominen matkalaukkuun. Olin Gallupista ostanut hienon perunasäkin (1 dollari+tax) johon pakkasin ostamiani vaatteita ja suojasin sen parilla hotellista saamallani jätesäkillä. Mutta silti matkalaukun päällä sai istua ennen kuin sen sai kiinni. Mutta sain kuin sainkin kaikki sopimaan kahteen ruumaan menevään kapsäkkiin ja pariin käsimatkatavaraan. Olin valmis kotiin lähtöön – monessakin mielessä.

LA:ssa ei törmää pelkästään kummallisiin ihmisiin.

Pitihän tämäkin sitten kuvata.

Simpson family

Koska Hollywoodissa oli kaikilla ollut niin kivaa, päätimme jatkaa huvittelua oikein tosissaan. Vuorossa olisi tänään jo alun alkaenkin matkakohteeksi valittu Universal-studiot. Teimme kuitenkin pikku mutkan ja haimme Placencian kaupungista (joka kuuluu kiinteästi Los Angelesiin kaupunkialueeseen) Kallen tyttären Hillan joka opiskelee läheisessä Fullertonin yliopistossa. Matka näytti jälleen paperilla ihan lyhyeltä, mutta pikiteitä pitkin sai taas ajaa kuin matkalla Saariselälle. Placencia osoittautui päällisin puolin ääri keskiluokkaiseksi lähiöksi jota ei omaksi kaupungiksi erottanut muuta kuin tienvarren tervetuloa kyltistä. Erittäin mielenkiintoisena detaljina näimme pois lähtiessämme toimivan öljypumpun – talon takapihalla!! Oma öljylähde takapihalla! Se kummasti helpottaisi monia asioita jos takapihalla olisi öljylähde. Tilanne tuli valitettavasti niin äkkiä etten saanut kunnollista kuvaa räpättyä liikkuvasta autosta.

Aamulla valkeni todella hyvä huvipuistosää.
Yksikään viettämämme päivä LA:ssa ei ollut varsinaisesti aurinkoinen.

Valitettavan huono kuva. Heti puun rungon jälkeen oikealla lehvästön alapuolella
näkyy öljypumppu. Jollain on takapihallaan öljylähde.

Universalin-studiot yllätti laajuudellaan ohjelmallaan. Kyseessä ei todellakaan ollut pelkkä studioon tutustumiskierros vaan se oli Linnanmäen kokoinen huvittelukeskus. Tulimme sinne valitettavasti vasta iltapäivällä ja puoli päivää ei sille kohteelle riitä missään tapauksessa. Vaikka nyt ei edes ollut jonoja, johtuen huonosta säästä, missasimme päivän viimeisen varsinaisen studiokierroksen. Emme vain olleet ajoissa paikalla. Se olisi ollut ikään kuin must ja oikeasti odotettu, mutta tässä kävi nyt näin. Jotain jäi ensikertaankin. Kaikkea muutakin katsottavaa oli sitten ihan hirveästi. Terminator-show oli valtavan hyvä. Siinä oli yhdistetty; vanhaa leffaa, 3D:tä, savua, räjähdyksiä, vesiroiskeita. täriseviä penkkejä ja loistavaa näyttelijätyötä – siis oikeiden näyttelijöiden live-esitystä. Ihan parhaimpia näkemiäni ”leffaesityksiä”. Myös ”kauhujen” talo oli loistava koska kauhujuttujen ja kumiukkojen seassa oli myös oikeita näyttelijöitä. Kaikkea muutakin ihan mahtavaa oli vaikka kuinka paljon kuten: Jurasic Park ajelu ja Muumio kierros. Mutta joka paikassa ei silti ehditty käymään vaikka aikaa oli ”säästössä” studiokierroksen verran. Puisto meni kuudelta kiinni ja Hillan olisi itse asiassa pitänyt lähteä jo aikaisemmin ehtiäkseen yliopiston iltahukiin. Onneksi kaikessa kiireessä maltoimme kuitenkin vielä käydä lopuksi Simpson ajelulla joka on hauskin ”vuoristorata”, jossa olen koskaan ollut. Mutta sitten puisto olikin menossa jo kiinni. Tuliaisetkin jäivät ajanpuutteessa ostamatta. Studiolla olisi ollut hirmuisesti kaikkea hauskaa perheen pienimmille ja vähän isommillekin. Siellä siis oli iso kauppakatu ravintoloineen kaikkineen. Ehdin vain vilkaista Kwik-E-Martin valikoimaa kun piti jo lähteä. Homma jäi kaivelemaan.

Ei paras sää seinäkiipeilyyn. Universalin kauppakatu.

Universalin logo metallista väännettynä.

Itse huvipuistoalueen sisääntuloportti.

Tapasi muutaman tutun puistossa.

Tätäkin pääsi kuvaamaan sähköaitojen eristämässä puistossa.

Studion kaupunkikulissit siintävät kaukana.

Jälleen tutun oloinen kauppa.

Jäljet kivessä

Seuraava päivä koitti vielä sameampana kuin edellinen. Olimme ajatelleet viettää aamupäivän beachilla, nyt kun Santa Monicassa ollaan. Mutta sään kehnous pääsi yllättämään. Lisäksi olimme pohjustaneet rantapäivää edellisenä iltana niin huolellisesti, että kaikki aktiviteetit tuntuivat jotenkin työläiltä. Otimme tuumaustauon ja menimme aamiaiselle Jinkys nimiseen paikkaan josta sai mainioita aamiaisia. Hyvä ruoka, parempi mieli. Matkalla takaisin hotelliin päätimme extempore matkan varrella olevasta kiertoajeluyrittäjän konttorista löytyisikö mitään Hollywoodista iltapäiväksi. No löytyihän sitä. Varasimme todellisen turistipaketin, bussikierroksen Hollywoodiin. Tuosta tylsempää on vaikea keksiä, mutta se sopi meille sen päivän mielialaan. Paitsi Kallelle joka oli jo  aikaisin aamulla lähtenyt katsomaan paikallista venesatamaa mutta matkalla oli tullut pieniä tietoliikenneongelmia. Niinpä hän päätti viettää koko päivän riidellen armenialaisten taksikuskien kanssa kännykän omistusoikeudesta. Homma kävi kuin Elisan konttorilla. Koko päivä tupsaantuu ja kaikilla jää paha mieli.

Aamiainen kuin taideteos - Jinkys.

Bussiretki käynnistyi mukavasti. Italialaisittain murtaen, englantia puhuva nuori mies piti vauhtia yllä ja syytä olikin. ”Ihan vieressä” oleva Hollywood oli jälleen kerran oikein kunnon ajomatkan päässä. Näihin välimatkoihin ei tahdo tottua millään. Ensin meidän ajelutettiin katsomaan Hollywood kirjaimia vuoren seinässä ja osoitettiin myös Beverly Hills:istä Ice-T:n ja Alan Sandlerin talo. Sitten tukka putkella katsomaan tähtiä kadussa jossa ehdin kuvata muutaman vähäisemmän ennen kuin Jyrki löysi John Waynen ruudun. Johnilla ei ollut tähteä vaan hän oli kunniapaikalla Kiinalaisen teatterin edessä ja hänen laatassaan oli buutsien- ja oikean käden nyrkin jälki. Sovitin omaa nyrkkiäni Johnin jälkeen ja se sopi täydellisesti hänen nyrkkivalokseensa. Vietimme hetken hiljaisuuden suuren cowboyn muistolle ennen kuin oli taas rynnättävä bussille. Nämä seuramatkat ovat kyllä tosi rasittavia. Bussi kiidätti meidät Rodeo Drivelle jossa oli kaikkea kivaa – jos olet sikarikas ja kuuluisa. Jopa laukkukaupassa oli aseistettu vartija. Karjanajossa pölyyntynyttä cowboy-joukkoa ei kyseisellä kadulla kaivattu ja mekin todettiin viidessä minuutissa. ettei tämä ole meille. Opas oli kertonut, että kadun toisessa päässä oli miesten muotikauppa johon on varattava aika etukäteen, siis niin kuin hammaslääkärille! Tämä myyntiaika, kun sen on varannut, maksaa 1500 dollaria! Sen päälle tulee tietysti vielä ostokset. Kun on maksanut noin paljon pelkästään myyjän kanssa juttelusta ei varmaan kannata jättää ostamatta jotain!? Emme viitsineet mennä härnäämään paskantärkeää kauppiasta vaan kaivelimme nenää ja odottelimme, että kello käy bussin lähtöön. Lopuksi opas vielä ajelutti meitä kuuluisien talojen ohi kuten Phil Collinsin lukaalin jonka piha on kolmen normaalitontin kokoinen. Hänen asuntonsa oli vielä sillä puolella jossa asuntojen hinnat lähtee 25 miljoonasta dollarista ylöspäin. Etelä Beverly Hills:issä, kadun toisella puolella hinnat lähtevät siitä alaspäin pudoten aina 5 miljoonaan dollariin. Donna Summerin talo oli muuten sillä halvemmalla puolella.  Matka jatkui ja meitä kierrätettiin kaikenlaisten kummallisuuksien ohitse, kuten: muodikas tatuoitsija jolle on kahden vuoden jono, loistohotelli jossa Belushi kuoli, hotelli jossa rock tähdillä on tapana tulla rikkomaan paikkoja (siis oikeasti!), Whiskey O’ Go Go -klubin jossa esim kuuluisa 69 Eyes on esiintynyt, jonkun toisen clubin jossa Guns And Roses on ”aloittanut” uransa ja lukuisasti kaikenlaisten paskantärkeiden ihmisten taloja.

LA downtown sumussa.

Hollywood kirjaimet sumussa.



Tupakointi ei pelkästään vaaranna terveyttäsi vaan myöskin lompakkosi.



Kuuluisia ihmisiä - Beverly Hills.

Tähtiä.

Todellisia tähtiä!

Kiinalainen teatteri ja taukoamaton turistiryysis.

Kuuluisuuksia kadulla - Avatar otukset!

The Duke.

Turha katu.

Turha kauppa oli siellä mitä hyvänsä.

Kierroksen jälkeen Kallekin saatiin kiinni, puhelimella ja me mentiin suunnittelemaan seuraavaa päivää. Nyt kyllä otettiin se vähän kevyemmin vaikka löytyikin erinomainen englantilainen pubi. Siellä näytettiin oikeaa jalkapalloa televisiosta eikä sitä Amerikan keksintöä.