Maisemat muuttuivat jälleen kun laskeuduimme kohti Los Angelesia. Tällä kertaa ei vaihtunut niinkään luonto vaan ihmisen tekemä miljöö. Autot ja talot olivat jotenkin ”eurooppalaisempia” ja tiet muuttuivat monikaistaisemmiksi kuin mitkään tähänastiset. Ajoimme suoraan maaliimme joka ei itse asiassa ollut Los Angeles vaan Santa Monica, joka on itsenäinen kaupunki Los Angelesin alueella ja johon Route 66 päättyy. Kävimme välittömästi katsomassa merta jota ei ollut nähty vähään aikaan. Tyyni Valtameri vaikutti autiolta ja nimensä mukaisesti tyyneltä. Ulapalla ei näkynyt kuin pari venettä ja muutoin oli täysin aukeaa siihen asti kun pystyi näkemään nousevalta sumulta. Ilma oli kylmentynyt. Death Valleyssä oli ollut yli 40 astetta ja Los Angelesissa lämpötila oli pudonnut pariin kymmeneen. ”Kylmästä” säästä huolimatta halusimme käppäillä rannalla. Siellä meitä vastaan tuli silmiinpistävä määrä kaikenlaisia hiippareita ja avohoitopotilaita. Myöhemmin kuulimme, että Kaliforniassa on laki joka estää viranomaisia hätistelemästä irtolaisia. Heillä on siis lain suoma oikeus asustaa kaupungin puistoissa ja rannoilla. Osalla heistä vaikutti olevan todellisuuden hallinnan kanssa vakavia ongelmia. Vastaan tuli mies joka pää kääntyneenä sivulle puhui vierellään olevalle mielikuvituskaverille. Samaan aikaan kymmenen metrin päässä oli pari siististi pukeutunutta miestä jotka näpelöivät läppäreitään rannan penkeillä. Toiset puhuivat vierellään kävelevälle mielikuvituskaverille ja toiset kirjoittelivat mielikuvituskavereille Facebookissa! Immateriaalisia ihmissuhteita kaikissa sosiaaliluokissa! Irtolaisia ja erilaisia päihdeongelmaisia oli ollut jo Las Vegasissa mutta Los Angelesissa (tai siis Santa Monicassa) heidän määränsä oli silmiinpistävä ja näitä itsekseenpuhujiakin tuli päivän mittaan useita vastaan. Hiippareiden lisäksi kaduilla näkyi suuret määrät lenkkeilijöitä sekä miehiä ja naisia joogamatot kainalossa. Sellaisia ei näkynyt Texasissa. Itse kaupunki vaikutti siistiltä, matalasti rakennetulta siltä murto-osalta johon ehdittiin tutustua ja ranta oli hieno. Se oli iso ja pitkä. Mutta siellä ei ollut samaan tapaan ravintola- ym. muita turistipalveluja keskitettynä rantakadulle niin kuin Välimerellä. Se oli ikään kuin suurkaupunkimainen ranta. Ihmiset tulivat autoilla lainelautoineen ja palvelut oli kaupungissa normaaleilla paikoillaan. Mitään markkinakoju, kahvila, basaari, baaririvistöä hiekkarannan kupeessa ei ollut.
 |
| Oikea ranta löytyi välittömästi. |
 |
| Paljon kuvattu rantalaiturin huvipuisto. Route 66 päättyy rantalaituriin. |
 |
| Laiturilla oli tutun oloinen kauppa!? |
 |
| Santa Monica beach. |
 |
| Rantakatu. |
 |
| Palmuja ja Eucaleptus puita on joka puolella. |
 |
| Laulun arvoinen katu. |
 |
| Kävelykadulla oli ilveilijöitä joka lähtöön. |
 |
| Ja laulajia joista osa oli tosi hyviä. |
Tutustumiskierroksen jälkeen otimme huoneet rannan lähellä olevasta hotellista ja menimme suunnittelemaan huomista iltapalan yhteydessä. Olimme jo päivällä haukanneet päiväpalaksi japanilaista ruokaa Sapporo oluen kanssa ja se oli ollut erinomaista. Nyt jatkoimme Akselivaltojen kulinaarista kierrosta italialaisella ravintolalla joka oli aivan erinomainen. En nyt ihan heti muista syöneeni parempaa parmankinkku pitsaa missään. Lisäksi heiltä löytyi grappaa vaikka he eivät osanneetkaan tehdä Cafe Correctoa ilman ohjeita. Tästä alkoi huolellinen seuraavan päivän suunnittelu.
