Päivä alkoi heti ajolla. Meillä oli buukattu alkumatkaan pitkät siivut jotta saataisiin aikaa lännenkohteisiin joten sitä ei hukattu vaan lähdettiin moottoritielle mahdollisimman aikaisin. Route 66 on oikeasti olemassa alkupäässään vain pätkittäin. Interstatet monilta osin peittää sen tai sitten ne ovat samansuuntaisesti vierekkäin.
Missourista koukattiin pikku mutka Kansasin jossa ajettiin vanhaa Routea pitkin. Heti tultaessa pikkutielle ränsistyivät näkymät. Teimme pienen stopin Route 66 krääsäkauppaan sekä ränsistyneelle vanhalle pikkusillalle joka jostain syystä on tärkeä paikka kulkijoille. Ulkonäöltään se muistutti lähinnä Susikosken siltaa Hurukselassa paitsi, että oli huonommassa kunnossa.
Kansas vaihtui pian ensimmäiseksi oikeaksi villin lännen osavaltioksi Oklahomaksi. Koska vieläkin oltiin syrjäteillä oli näkymät edelleen sangan rähjäisiä. Näki, että niin Kansasin kuin Oklahomankin takamaat eivät olleet ihan kovimmassa taloudellisessa nousukiidossa. Auto-, ruohonleikkuri-, maatalouskone-, kylmälaite- ja ym romu”harrastajia” näkyi jatkuvasti. Niiden pihat näyttivät lähinnä kierrätyskeskusilta. Muutoin näkymät olivat oikein kauniita maalaismaisemia. Karjankasvatus on täällä vielä voimissaan ja eläimet ovat todella ranchien pelloilla eikä navetoissa. Sää vaihteli auringosta sateeseen. Edellisen päivän 33 astetta oli jo aamulla pudonnut 19.
Jarilla oli ajovuoro joten jännittävien ja vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen päädyimme Tulsaan hotelin pihaan ilman, että tuli suurempaa välirikkoa. Takana oli jälleen viiden sadan kilometrin päivätaival. Hotellista suunnistettiin illallisella läheiseen Outback-baariin.
Ravintolassa oli meno tutun amerikkalaisen mutkatonta. Sisustus oli rento villin lännen henkinen, lautalattioineen, penkkeineen ja pöytineen. Ihastelin lattian lakkaa joka oli kiiltävin ja tasaisin jota olen koskaan nähnyt. Vasta tutkittuani meidän lankkupöydän vastaavaa lakkausta tarkemmin huomasin, että lakka olikin muovia! Nämä olivat päällystäneet ravintolan puuosat kiiltävällä värittömällä muovilla. Kätevää – ravintolan voi pestä illalla paloletkulla.
Pihvit olivat parhaat tähänastisista. Söin tarkoituksella pienen koska seuravana päivänä olisi edessä matkan yksi kohokohta, Big Texan pihviravintola. Aterian jälkeen Kalle innostui tilaamaan kahvit ja konjakit. Mutta ensin oli vähän hienosteltava ja kyseltävä mitä konjakkia olisi tarjolla. Pullokin tuotiin nähtäväksi jota sitten porukassa lukulasit päässä tutkittiin, ennen kuin Jyrki hyväksyi sen. Tarjoilija otti tilauksen iloisin mielin vastaan ja hetken päästä toi meille kahvit ja konjakit näppärästi lasituopeissa….siis konjakit ja kahvi sekoitettuna tuoppiin. Kun kaikki vedimme henkeä ja katsoimme toisiamme tarjoilija tajusi jotain olevan pielessä ja kysyi haluaisimmeko maitoakin lasiin!! Hetken pulinan jälkeen tyydyimme maidottomaan virkistävään konjakkikahvijuomaan johon lisäsimme vielä himppasen sokeria paitsi Jyrki joka kruunasi juomansa Hermesetaksella.
 |
| Hinta halpeni. |
 |
| Vanha ja jostain syystä kuuluisa silta. |
 |
Amerikan takamaat ei ole kaikkein kovimmassa nousukiidossa. |