Kullanhuuhdontaa

Satuin kuulemaan edellisenä iltana hotellin baarissa kahden naapuripöydän mainarin keskustelusta pätkiä. He puhuivat hiljaisella äänellä, että Coloradojoessa olisi vielä löytämätöntä kultaa. Koska seuraava kohteemme olisi Las Vegas kultaa todella tarvittaisiin. Päätin erota tovereistani tämän päivän ohjelmassa. He ottivat helikopterikierroksen kanjoniin, mutta minä puolestani kaivoin matkalaukusta vaskoolini. Ainoa ongelma oli, että kanjonin pohjalle oli pitkä ja vaativa matka ja minulla oli jalka kipeä. Olin satuttanut jo koti Suomessa vasemman jalan toiseksi pienimmän varpaan ja se oli nyt matkan aikana tulehtunut kunnolla. Tässä ajassa sitä ei saanut kuntoon kuin yhdellä keinolla. Purkasin yhden revolverin patruunan ja ripottelin ruutia haavaan. Sen jälkeen purin hampailla irrottamaani housujen vyötä ja tuikkasin ruudin tuleen. Kerran se vaan kirpaisee! Ompelin vielä nahasta tupen jolla laitoin toisiksi pienimmän varpaan yhteen viereisen isomman kanssa. Kokeilin astua jalalle ja totesin, että askeleeni oli ehkä kymmenyksen hitaampi kuin ennen. Mutta olin vielä riittävän nopea useimmille kävelijöille.

Ajoin aamulla Yaki Pointille josta lähtisi South Kaibai Trail alas aina kanjonin pohjalle. Siellä pääsisi siltaa pitkin Colorado joen yli jossa polku jatkuu pohjoista puolta ylös! Eli mahdollisuuksia pitkään vaellukseen todellakin oli. Kanjonin pohjalla on ranchi josta voi varata majoituksia yöksi. Matkan varrella varoitettiin opastein moneen kertaan, että on mahdotonta yhden päivän aikana kävellä alas pohjalle ja takaisin. Yöpyminen on täten pakollista jos haluaa nähdä kanjonin alhaalta päin. Luvan kanssa kanjonin pohjalla voi yöpyä myös teltassa. Autoa ei saanut Kaibai Trailin läheisyyteen millään keinolla joten sain vielä mukavan mailin lämmittelykävelyn ennen polkua.

Luvassa oli pitkä matka.

Tosin alku näytti helpolta.

Lähtöaikani oli 9.30 mutta vastaantulevaa liikennettä oli jo kovasti. Iso osa oli turisteja eri puolilta maailmaa. Varsinkin aasialaisia ja saksalaisia oli runsaasti. Trimmatun oloisia arjalaisia loikki koko ajan vastaan. He olivat käyneet vetäisemässä 50 etunojaa kanjonin pohjalla ja kiiruhtivat nyt hotelliin aamiaiselle. Koska olin lähtenyt liikkeelle suht’ myöhään, pääsin kävelemään keskipäivän aikaan eli kävellessä ei tulisi kylmä. Auringon noustessa ylemmäs kulkijoiden määrä väheni selvästi. Minulla oli mukana vettä kolme litraa joka ei ollut mitenkään yliampuvaa. Evääksi olin ostanut yhden täytetyn sämpylän joka oli aika huono valinta. Muutama hedelmä olisi ollut parempi.

Polku oli paikoitellen sangen mutkikas.

Maisemat olivat välillä hurjia ja välillä henkeäsalpaavia.



Muulikuskit ovat täällä kingejä...toista se on karjanajossa.



Ja siinähän sellainen tulee.

Tuon näköiset ei kestä rasitusta. Kyltti polun ainoan vessan ovessa.

Pääosin oli hyvin kuivaa.

Alaspäin meno oli suht’ kivutonta ja fantastiset maisemat yllyttivät koko ajan menemään pidemmälle katsomaan mitä seuraavan mutkan takana näkyy. Pidin takaraivossa koko ajan, että sama matka on myös kavuttava takaisin enkä missään tapauksessa halunnut tulla raahatuksi ylös maaten poikittain muulin selässä. Jokaiselle vastaantulijalle sanottiin: hai, hello tai good morning ja useiden kanssa syntyi pikku keskusteluakin. Henkeä salpaavat maisemat ja kaikille yhtäläinen fyysinen rasitus yhdistivät. Liityin hetkeksi vaeltamaan iloisten Costa Ricalaisten ryhmään ja jatkoin heidän kanssaan Skeleton Pointtiin joten minulle tuli 6 mailin (9,7 km) lenkki. Puolet siis kävellään alamäkeen ja täsmälleen saman verran ylämäkeen. Korkeuseroa oli 622 metriä. Skeleton Pointin kohdalla oli kunto vielä hyvä ja kevyt. Mutta matkaa pohjalle oli vielä ainakin toinen mokoma. Otin järjen käteen ja käännyin takaisin. Meno hyytyikin saman tien. Etenin lyhyitä pätkiä ottaen taukoja kaikissa mahdollisissa varjopaikoissa. Ne vaan alkoivat olla kortilla auringon porottaessa suoraa ylhäältä päin.  Viiden ja puolen tunnin kävelyn jälkeen tulin takaisin lähtöpisteeseen. Olin pitänyt pappavauhtia mutta sellainenhan olen. Huipulla odotti sitten vielä se pikku kävely autolle. Mutta se ei tuntunut enää missään koska oltiin tasaisella. Vaelluskokemus oli fantastinen. Voin suositella kaikille kunhan muistaa mennä omien voimiensa mukaan, varata paljon vettä ja suojata itsensä kunnolla auringolta. Itse laitoin lähtiessä 30 suojakertoimista kärrynrasvaa ja kääntöpaikalla 15 suojakertoimista vielä lisäkerroksen. Mutta enpähän palannut. Merkillepantavaa näissä Amerikan kohteissa on siisteys. Koko 3 mailin polulla ei ollut yhtään roskakoria. Mutta silti roskia ei ollut yhtään. Siis ei yhtään. Ihmiset vievät roskat mukanaan pois! Kaikki muutkin kohteet jossa olemme käyneet, ovat olleet erittäin siistejä.

Vain latinot pärjäävät keskipäivän helteessä Skeleton Pointilla.
Allekirjoittaneen seurassa Costa Rican iloiset vaeltajat.

Tämän lähemmäs en päässyt mutaista Colorado jokea.

Takaisin olisi vielä jaksettava!

Edellinen kuva on otettu keskellä näkyvän möhkylän takaa!

Hotellilla oli iloinen yllätys. Kaverit olivat löytäneet saunan ja kävin heittämässä lenkkilöylyt. Ranskalainen turisti kävi saunan ovella ihmettelemässä kun paiskoin vettä roskakorilla kiukaalle. Jyrki oli inspiroinut sen kiulun ja kauhan puutteessa. Loppupäivä menikin sitten toipuessa ja Las Vegasin hotellia varatessa.