Söimme Big Texanilla vielä aamiaiset ja suuntasimme Jarin valitsemaan seuraavaan kohteeseen. Matkalla tosin piti poiketa rekkakauppaan koska Kalle suunnittelee vähän isompaa tuliaista. Seuraava kohteemme oli Palo Duro-kanjoni Texasissa. Paikka oli niin hieno kuin sen mainekin. Maisemat sitä lähestyttäessä oli tasaista ja suht kuivaa niin kuin koko Texasissa. Mutta yhtäkkiä preeria repesi valtavaksi kanjoniksi. Sillä oli mittaa 100 mailia ja kanjonin pohjalle johti autotie. Siellä oli erilaisia camping-, polkupyörä-, hevos-, muuli-, kävelypalveluja. Eväiden syöntipaikkojakin oli niin tiuhaan, ettei kukaan jaksa kantaa niin paljon syötävää mukanaan. Paikalla oli myös koululaisryhmiä tutustumassa kanjonin hyvin ympäristöstään poikkeavaan luontoon. Sen luontaiset kosteikot ovat tehneet siitä vuosituhansien ajan merkittävän paikan ympäröivien tasankojen kuivina aikoina. Se on toiminut suojapaikkana sekä intiaaneille, että lainsuojattomille. joita mm Morgan Kane jäljitti siellä.
 |
| Ison pihvin ravintola valmistautuu iltaan. |
 |
| Kiiltäviä matkatuliaisia. |
 |
| Yksi Morgan Kanen työmaista, Palo Duro kanjoni. |
 |
| Yksi John Waynen työmaista, Texas Longhorn. |
 |
| jonka kanssa pääsee lounaalle...erikoinen ajatus. |
Kanjonin jälkeen olikin matkan todellinen mustkohde, Cadillac Ranch. Lyhykäisyydessään niille jotka eivät ole kohteesta kuulleet, on kyseessä paikallisen miljonäärin älynväläys. Hän on haudannut keulasta maahan savisen pellon laitaan vanhoja Cadillacejä joita ihmiset tulevat ihmettelemään ja spreyaamaan niihin omat nimikirjaimensa. Kohde on juuri niin hieno kuin se tässä kuulostaakin. Kannattaa todellakin tulla lentokoneella toiselta puolelta maapalloa tätä katsomaan, honestly.
Seuraava must olikin suht’ vieressä eli Route 66 midpoint Adrianin tuppukylässä. Eli siellä on takana 1139 mailia ja saman verran on edessä. Paikalla on miellyttävä pikku midpoint-kahvila josta sai hyviä hampurilaisia ja paikallinen eläkeläispariskunta tuli juttelemaan ja toivottamaan suomipojalle hyvää matkaa. Ihmiset ovat täällä kyllä hämmästyttävän ystävällisiä. Midpointin vieressä oli paikallisen heinähatun maakonemuseo jossa kävin kuvaamassa perinteistä tuulimyllyä jolla villissä lännessä nostetaan vettä. Minullakin on suunnitteilla vähän isompi tuliainen.
 |
| Tämä on kaikkien nähtävä - kannattaisi tehdä lentokenttä viereen! |
 |
| Puolessa välissä ja edelleen yhtenä ryhmänä. |
 |
| Samanlainen tuulimylly kuin Huuliharppukostajan alkukohtauksessa. |
Sitten aloimme päästä asiaan eli keula kohti Santa Fe:tä. Morgan Kane toimi itse aikanaan Santa Fe:n reitillä muulikuskina joten tiellä oli meille historiallista arvoa. Texas vaihtui New Mexikoksi ja maisemat muuttuivat yhä karummiksi ja karummiksi. Tähyilimme auton ikkunoista näkyykö kierteleviä korppikotkia jotka ovat merkki pulaan joutuneista uudisasukkaista. Taivas pysyi kuitenkin linnuista puhtaana eikä savumerkkejäkään näkynyt joten jatkoimme matkaamme seuraten lennätinlinjaa.
Ensimmäinen negatiivinen asia koko matkalla tuli sitten täysin yllättäen. Moottoritievauhdissa eteen ryntäsi täysin arvaamatta koira. Kalle ehti lyödä jarrut pohjaan, mutta se ei auttanut kun vauhtia oli kuitenkin tien sallimat 75 mailia tunnissa. Ikävästi jysähtäen koira iskeytyi autoon ja se oli sen loppu. Autokin kärsi vaurioita koska koira oli suht’ iso. Motarille ei voinut hiljentää joten pysähdyimme lähimmälle huoltoasemalle tuumaustauolle. Oikean puolen sisälokasuoja oli jäänyt tielle ja keulamaskin alailmanohjain repeytynyt. Sidoimme sen rautalangalla kiinni ja jatkoimme matkaa. Tapaus kuitenkin pani vähän mietteliääksi koska vauhti tiellä oli kova ja tilanne tuli niin yllättäen. Täällä ei tunneta pieneläinaitoja sen enempää kuin hirviaitojakaan.
Santa Fe:ssäkään ei kaikki mennyt ihan nappiin. Itse kaupunki oli hyvin hienon ja mukavan oloinen. Espanjalaisvaikutteet rakennuksissa olivat iso plussa tähänastiseen arkkitehtuuriin. Yritimme etsiä yömajaa mutta se osoittautui mahdottomaksi. Ei löytynyt edes heinälatoa hevosaitauksen vierestä jolle matkalainen olisi voinut kallistaa päänsä. Kaupunki oli täynnä koska oli viini- ja chilimessut. Joka puolella käveli siistin näköistä sakkia pikkutakeissa ja jakkupuvuissa kantaen messupaperipusseissa ostoksiaan. Meno ei vaikuttanut cowboylle sopivalta joten päätimme vaihtaa paikkakuntaa. Kun Kallekin oli vielä innokas ajamaan otimme suunnan Albaquerque:hen jonka piti olla vasta seuraavan aamun kohteemme. Perille päästyämme olimme ajosta sen verran ryytyneet, että perillä otimme ensimmäinen motellin joka osui kohdalle. Se näytti ulkoapäin juuri sellaiselta paikalta jossa elokuvissa käy poliisit potkaisemassa ovia sisään. Mutta oikeasti paikka oli amerikkalaiseen tyyliin halpa, siisti ja langaton verkkokin löytyi.
